"Tekstejä Cosplay-harrastuksesta Mikkeliläisen miehen näkökulmasta & hänen henkilökohtaisesta tavasta harrastaa."

Header kuva © Nina Honkanen
Kuvassa esiintyy: THAKI Cosplay & Weetu / Rea Rautamies


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

ConiRaportti: Tie Animeconiin.

Animecon XI pidettiin viimme viikonloppuna (11-13.7.2014) Kuopiossa ja tällä kertaa myös allekirjoittanut pääsi paikalle. Viimme Animeconista on aikaa jo kolmisen vuotta, sillä edellisellä vierailulla se pidettiin Turussa vuonna 2011. Lyhyesti kerrottuna coni oli kuuma, tuskanhikeä valuttava tapahtuma, joka kuitenkin pääsi omalla asteikollani yhdeksi parhaaksi coniksi. 

Lähdimme kohti Kuopiota autolla perjantaina töiden jälkeen neljän hengen porukalla. Matka kului nopsaa (verrattuna esimerkiksi toukokuun Oulu-Turku reissua) ja sitä nopeutti entisestään pieni Pokémon "pelimme". Tehtävänä oli luetella kaikki ensimmäiset 150 pokémonia numerojärjestyksessä ja jopa tämmöiselle entiselle himofanille tehtävä oli hankala. Yli tunti siihen meni, mutta pääsimme kuin pääsimmekin Mewtwohon asti! Majoitus järjestyi Weetun luota, jonne päästyäni ilta kului esimerkiksi terassilla istuskellen.

Lauantai lähti käyntiin kahdeksan pintaan. Olin tehnyt tälle päivälle kokonaan uuden asun, josta valitettavasti vain FB-sivuani seuraavat olivat saaneet tietoa. Pahoittelen tästä! :( 

Asuna oli Tulio Dreamworksin leffasta Tie El Doradoon (The Road to El Dorado). Broidini Hitsuwa teki kelmikoplan toisen puoliskon Miguelin ja Weetu naispääosan Chelin. Asu oli mukava helppo ja hauska tehdä: se ei vaatinut mitään uuden opettelua ja kyseinen leffa on yksi meikän suosikki piirrettyjä. Pukeutumisessa ei myöskään ollut muuta haastavaa kuin.. maskeeraus. Omaan kuntaloon parta ei kasva samanlailla kuin Tuliolla ja enkä omista tippaakaan espanjalaista verta. Aikaa aamulla siis meni, mutta ainakin itse olen tyytyväinen. Entäs te, mitäs tykkäätte? (älkää kiinnittäkö huomiota silmiin.. Tuossa paistoi niin kirkkaasti aurinko, että silmät meni automaattisesti noin kiinni.)

Conipaikalle päästyämme tulimme siihen tulokseen, että vietämme lähes koko päivän ulkona. Sisällä oli aivan järkyttävän huono ilmastointi ja tuskanhiki alkoi valua heti, kun ulkooven sisäpuolelle meni. Tämän vuoksi en edes ajatellut missään ohjelmassa käyntiä. Päivä meni kuitenkin mukavasti ulkona! Meistä otettiin uskomattoman paljon kuvia, ihmiset tulivat juttelemaan meille siitä kuinka mahtava Tie El Doradoon leffa on ja meitä kehuttiin paljon. Kiitokset siis kaikille kuvien ottajille ja kehujen antaneille! Tuli aivan mahtava fiilis!

Photoshoottausta harrastettiin myös melkoisesti. Niin melkoisesti, että suurinta osaa kuvista en ole vielä haltuuni saanut. Saatte siis odotella ainakin viikonloppuun! Pääsimme kuitenkin myös kaverin tekemälle coni musiikkivideolle ja sen voitte katsastaa tekstin lopusta! 


Sunnuntai lähti käytiin lauantaita hitaammin. Olimme edellisenä iltana vierailleet K-18 iltabileissä (vannon, että otin vain parit) ja väsy oli jäätävä. Hetken jo mietin cossitonta sunnuntaita, mutta uusien photoshoottien halu sai minut vetämään cossin päälle. Asuna oli Cosvisionissa debuuttinsa saanut Naruto Uzumakin Shippuuden-asu, joka vaati uusia kuvia. Onneksi asun sai nopeaa päälle ja suurin homma oli peruukin uudelleen modaamisessa.

Conialueella fiilis oli myös paljon lahnamaisempi. Conia ympäri tuli vain laahustettua ja aika meni ihmisten kanssa jutustellen. Pieni jännitys toki tarttui myös itseeni, kun Hitsuwa oli kilpailemassa esityskisassa. Itse kisaa en vain päässyt katsomaan, koska en ollut lauantaina muistanut käydä lippua hakemassa. Kisan aikana olimmekin sitten pienellä porukalla photoshoottaamassa asuani ja kyseiset kuvat pistelen blogiini samaan aikaan, kun Tulionkin. Jos malttamattomana haluat kuitenkin osan niistä nähdä, on pieni määrä näytillä FB-sivullani ja Devassa.

Coni loppui päättäjäisiin kuudelta, jonka jälkeen lähdimmekin samalla autoporukalla kotimatkalle (tällä kertaa käytiin 2.genen pokémonit läpi..). Oulussa oltiin ennen yhtätoisto ja maanantaina odottikin paluu arkeen.


Mitä jäi käteen? Aivan mahtava coni! Ihania kavereita ja ystäviä (niin vanhoja kuin myös uusia tuttavuuksia), lämminhenkinen ilmapiiri, aurinkoinen sää ja yksi suosikki kaupunkini: Kuopio. Ainoana miinuksena oli älyttömän huono ilmastointi sisäpuolella, mutta eipä meikäläisellä mikään pakko ollut sinne päästäkkään! Kiitokset ystäville, kavereille, uusille tuttaville ja conin järjestäjäporukalle. Oli kivaa! :)

Mitä seuraavaksi? Tracon ja World Cosplay Summitin karsinnat. Jännittää ihan järkyttävästi, mutta onneksi Hitsuwan kisaaminen toi mukavan motivaatio potkun takalistolle! Lisäksi minua odottaa muutto. Pääsin nimittäin opiskelemaan vihdoin haluamaani alaa: yhteisöpedagogin koulutus. Ouluun en jää, vaan muutto olisi elokuussa Mikkeliin. Meikäpoika palaa siis sukuni alkulähteille Etelä-Savoon! Huih!

Ensi postauksessa photoshooteista tulleita kuvia Tuliosta & Narutosta. See ya! 
Ps. Lupaamani video. Kiitokset Teruyaki!